perjantaina, joulukuuta 16

Rakkautta, sotaa ja peikkoja

Olen pienen hiljaiseloni aikana ehtinyt lukaista kolme kirjaa ja aloittaa täyttä päätä neljännen ahminnan. Joulun alla innostun aina lukemaan ja varaamaan siten aikaa itselleni viltti ja piparirasia kainalossa. Olen myös itse alkanut pitkästä aikaa ajatella oman romaanin aloittamista, sanojen hiljaista huokailua, joka joskus ehkä päätyy kansien väliin. Toivottavasti.

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi
(Like, 2003)

Olen monesti halunnut saada tämän kirjan käsiini ja nyt, koska kirjallisuusdiplomia varten täytyy lukea myös runoutta, siihen tarjoutui oiva tilaisuus. Kirja on Arno Kotron esikoisteos ja paljon myynyt kuvaus parisuhteesta, joka ajautuu karille. Runot on kirjoitettu miehen näkökulmasta, ja teosta lukiessa osapuolten luonne ja keskinäinen kuilu alkavat selkiytyä lukijalle yllättävän hyvin. (Olen itse suhtautunut aina runouteen kirjallisuuden haarana, josta ei saa mitään irti ellei ole kuuluisa ajattelija tai käytä analysointiin aikaa tuntikausia. Oli hienoa, että tämä ennakkoluuloni oli vain ennakkoluulo.)

Nostan hattua sille, miten Kotro on havainnut miehen ja naisen keskinäisen eron, sen miten nainen on haavoittuva ja aina oikeassa oleva osapuoli, sen miten mies tuntee itsensä vähäpätöiseksi hänen rinnallaan. Kaiken kaikkiaan pidän Kotron käyttämästä kielestä ja tavasta ilmaista asioita, siksi lainasin kirjastosta myös hänen toisen kirjansa Musta morsian, josta varmaan tulen tänne myöhemmin tarinoimaan.
senkin taakan alle voi musertua rakas että
kaikki on liian kevyttä



Ilkka Remes: 6/12
(WSOY, 2006)

Luin tämän hätäisesti koulutehtävää varten lähinnä siksi, että aiheena oli "outo rikostapaus" ja veljeni ja isäni hehkuttavat Remestä alituisesti. Kirja oli tapahtumarikas ja hyvin rakennettu, Remes on selvästi tehnyt valtavan pohjatyön, mutta itseeni ei ihan täysillä kolahtanut. Ajatuksena presidentinlinnaan tehtävä isku on mielenkiintoinen ja henkilöhahmot olivat symppiksiä - en kyllä tiedä, ovatko läheskään kaikki tätä mieltä, ehkä tämä on vain omaa kieroa ajatteluani - mutta ehkä tällainen jännityskirjallisuus ei ihan ole minun lajini. Sotajutut eivät kiinnosta eikä toiminta saa minua syttymään. Lukukokemuksena oli kuitenkin ihan kiinnostava ja erilainen, ja varmasti kirja on hyvää luettavaa jännäreiden ystäville.




Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
(Tammi, 2000)

Yleensä suhtaudun Finlandia-palkittuihin teoksiin hiukan skeptisesti - kenties siksi, koska kovasti kehuttu Sofi Oksasen Puhdistus ei osunut - mutta tämä muutti näkemykseni täysin. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi on hyvin monikerroksinen, kaunis tarina vaikeista ja ajankohtaisista aiheista. Se yhdistelee taitavasti uutta ja vanhaa luoden uudenlaisen todellisuuden, joka melkein saa menemään lankaan.

Kirja sijoittuu eroottisesti latautuneeseen homoyhteisöön, luovaan visuaaliseen alaan ja siihen, miten nuori mies käsittelee pahuutta. Kirjaan pahuus tiivistyy pedon muodossa, niin sisäisen kuin konkreettisenkin. Päähenkilö ottaa kotiinsa peikon, ja siitä huolehtiminen ja asian peitteleminen alkaa lopulta hallita koko elämää. Luonnon ja ihmisen suhde, oman sisäisen pedon hallitseminen, homoseksuaalisuuden ilmentyminen, mainosala sekä kaukoidästä ostetut orjavaimot ovat kirjan keskeisiä asioita, ja on hienoa nähdä, miten hämmästyttävän taidokkaasti Sinisalo punoo tämän kaiken yhteen kauniiksi verkoksi. Kirja antoi minulle ja ajatuksilleni todella paljon, ja niinpä haluan ehdottomasti lukea tältä kirjailijalta useammankin teoksen.

Minua koskettivat erityisesti tarinan ihmissuhdekuvaukset, sitä miten jonkun haluaa niin kovasti, että olisi valmis tekemään mitä vain, erilaisia tunnetiloja jotka mustaavat mielen. Uskon, että tämän tulen lukemaan monta kertaa uudestaan. Tiedättehän ne kirjat, jotka kutkuttavat kerta toisensa jälkeen ja antavat aina jotain uutta.




(Tällä hetkellä luen Will Fergusonin romaania Onni™, jonka aihe on kovin kiinnostava. Tiivistettynä sen ajatus on kuvata, mitä tapahtuisi, jos elämäntaito-oppaat oikeasti toimisivat, ja miten pulaan ne saattaisivat maailman.)

2 kommenttia:

maite kirjoitti...

wintergirls on liian upea. lue jos vaan saat sen käsiisi!

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Oi, minäkin rakastan Arno Kotroa! Sanovat sitä rakkaudeksi on niin koskettava ja oivaltava! Kannattaa tutustua siihen myös äänikirjana - ihan loistava!